tiistai 2. marraskuuta 2010

ilman



Etukäteen valmistauduin kyllä elämään ilman internetiä. Ei iltoja uppoutuneena blogeihin, ei Facebookia, ei jatkuvaa sähköpostivaihtoa. Ajattelin, että se tekee ihan hyvää.

Siihen en osannut valmistautua, että täällä eletään ilman maailmaa. Koko kylään ei tule yhtään lehteä. Ihmiset eivät omista kirjoja. Joillakin on radio, mutta sieltä kuuluu lähinnä kovaäänistä afrikkalaista musiikkia. Harvoilla on televisio, mutta kaikilla kahdella kanavalla näytetään afrikkalaisia musiikkivideoita ja horjuvalavasteista saippuaoopperaa. Meillä ei tietenkään ole radiota eikä televisiota, mutta pääsy internetiin on, joskus harvoin. Moni täällä ei ole nettiä nähnytkään. Meidänkin yhteytemme on hidas, eikä esimerkiksi Hesarin tekstiversiota hevin ladata.

Suomesta meille on kerrottu, että Beninissä on suuret tulvat, että kotinsa menettäneille perheille tuodaan telttoja ja ruoka-apua. Paikalliset tietävät vain, että läheinen Mono-joki tulvii tavallista enemmän, ja että lähikylät ovat täyttyneet vedestä. Eräänä päivänä näimme kulman takana Punaisen ristin työntekijöitä pystyttämässä telttoja. He kertoivat niiden olevan perheitä varten. Yksi viisimetrinen teltta oli jaettu kahtia ja tarkoitettu kahdeksalle hengelle. Tuntui karulta. Eilen teltat olivat kadonneet. En tietenkään tiedä, miksi.

Tunnen yhden paikallisen, joka seuraa aktiivisesti uutisia. Hän herää kuudelta, kuuntelee radiouutiset ja lukee tunnin ennen töihin menoa. Tämä A puhuu erinomaista ranskaa ja osaa kertoa valistuneen mielipiteen niin presidentinvaaleista kuin Euroopan ja Afrikan suhteista. Hän on oivallinen apu eurooppalaiselle, joka janoaa tietoa, arvioita, suhteuttamista maailmaan. Olen hyvään tottunut.

Minua ahdistaa tiedottomuus itseni puolesta, mutta myös tuhansien kyläläisten (ja miljoonien heidän kaltaistensa!) puolesta, joilla ei ole mitään kurkistusaukkoa maailmaan. Heille ei ole kouluampumisia, maanjäristyksiä, nälänhätiä. En tiedä tarkoittaako syyskuun 11. heille paljon mitään.

Tietenkin sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Mutta: Täällä ihmisillä ei ole mahdollisuutta nähdä kuvia toisista maista, erilaisista ihmisistä, ei kuulla tarinoita heidän elämistään. On vain juoruja ja kuvitelmia. Ja siksi, luulen, aika moni täällä ajattelee, että Euroopassa on yksinomaan ihanaa ja käsittämättömän rikasta. Että me voisimme lahjoittaa kaikille täällä pyörät ja tietokoneet, rahaa ja lentolippuja. Mennään naimisiin, ehdottavat miehet ennen kuin ovat edes tervehtineet.

He eivät osaa ajatella pimeää eivätkä kylmää, eivät sitä että tienestien lisäksi elinkustannukset ovat korkeat. Olen yrittänyt tehdä oman osani: näyttänyt kuvia suomalaisesta talvesta, kertonut vuokrista, kerrostaloista, kaksihuoneisesta kodistamme. He ovat hihittäneet hämmentyneinä nähdessään kuvia pipoihin ja hanskoihin pakatuista ihmisistä.

6 kommenttia:

Seija Kurunmäki kirjoitti...

Tuota olen miettynyt kun olen seuraillut milloin tulee seuraava päivitys. Uskomaton tilanne. Olla ilman ympäröivää maailmaa. Ilman turhaa - mutta myös ilman tarpeellista tietoa!

himalainen kirjoitti...

Elin joskus aika tiiviisti yhden ryhmän kanssa, joka oli tullut pakolaisryhmänä Suomeen. Tuo mitä kirjoitat saa palaamaan heti siihen elämään sen ryhmän kanssa. Niin monella heistä oli juuri nuo ajatukset, onnellinen helppo elämä alkaa nyt täällä, kuvitelmat. Vain yksi heistä oli ollut sellainen joka oli koko ikänsä seurannut uutisia, muilla oli traditiot, tarinat ja juorut. Tuo yksi nousi täälläkin aamuisin kello viisi kuuntelemaan maailman uutisia, kaikki sanoivat, että hänellä oli satelliittikorvat.
Elämä onkin sitten aikamoista myllerrystä kun tuo toinen elämäntapa, kaikki nuo kuvitelmat ja todellisuus kohtaavat. Kun vaaditaankin yhtäkkiä paljon tietoa ja yhteiskuntasysteemien käsittämistä ja kaikki nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kiinnostavaa, vaikea kuvitella että toisella puolella maailmaa tiedetään ehkä paremmin mitä naapurissasi tapahtuu. Luin myös pitemmälti blogiasi, kiinnostavaa. Haluaisitteko olla Beninissä pitempään?

Anne L

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys ja kiitos kaikista ihanista teksteistä! Vaikka sain tämän osoitteen ajat sitten Miikalta, en jotenkin Ranskasta käsin onnistunut löytämään sivujasi. Ja kuvatkin ovat mahtavia. Mitähän kaikesta vielä syntyy? miettii Sisko.

Seija Kurunmäki kirjoitti...

Samoja ajatuksia täällä kuin Siskollakin.
Voin vain kuvitella miten paljon nuo kokemukset muuttavat teitä. Mihin nämä kokemukset teitä ajavat.
Toivottavasti lähemmäksi - ei kauemmaksi.
Ootte "lusineet yli puolet kakusta": Nyt alan suunnitella kotiintulojuhlaa!

Laura Proust kirjoitti...

himalainen: voin vain kuvitella, miten vaikeaa on tulla tällaisesta ympäristöstä Suomen kaltaiseen maahan. On hirveän vaikea ottaa huomioon sitä kaikkea erilaisuutta, kummankaan osapuolen! En ole Suomessa päässyt juuri seuraamaan afrikkalaisten maahanmuuttajien elämää, mutta nyt tuntuu että haluaisin kyllä.

Anne: Vaikea kysymys. Juuri nyt olen tyytyväinen, että olemme sen ajan kuin olemme. Jotenkin ihminen varustautuu sen mukaan, mitä on lähtiessään ajatellut. Kiva että olet viihtynyt täällä virtuaalihuoneessani :)

Sisko ja ä: Minäkin mietin, mitä tästä kaikesta syntyy. Toivottavasti jotain hyvää!